Taiteilijsta       

ANITTA TOIVIO, kuvataiteilija, kuvanveistäjä           


Anitta Toivio
Nekalankulma 5 A
33800 Tampere
tel. +358 (0) 46 653 7328
E-mail. anittatoivio@gmail.com

Anitta Toivio on kuvanveistäjä, joka asuu nykyisin Tampereella. Hänen taiteellinen työnsä käsittää perinteiseksi luokiteltavia veistoksia materiaaleina kivi ja pronssi sekä installaatioita, joissa hän käyttää monenlaisia perusmateriaaleja kuten hiili ja naudanluut kivi, mutta myös esim. muovia. Piirtäminen on hänelle läheinen ja intiimi ilmaisuväline ja on hänen mukaansa samankaltaista kuin kiven työstäminen. Häntä kiinnostaa olemisen ja olemattomuuden raja ja se on jollain tavalla läsnä lähes kaikissa hänen töissään. Aineen ja aineettomuuden, elämän ja kuoleman, syntymän ja syntymättömyyden vastakohtaisuudet sekä tietoisuuden ja tiedostamattomuuden synnyttämä ristiriita ja vuorovaikutus ovat olleet keskeisiä teemoja.

Voimakas osuus taiteilijan työtä viimeiset viime vuosina on ollut Väkevä Maa –taidealueen suunnittelu ja toteutus Kaakkois-Pirkanmaalle keskelle hämäläistä maaseutua. Taidealue on laaja alunperin neljän, nykyisin kolmen eri kunnan alueelle levittäytyvä pysyvän veisto- ja ympäristötaiteen kokoelma. Alueelle on toteutettu nyt 23 teosta, keskeisiä toiminnan lähtökohtia on ollut eettisten periaatteiden esille nostaminen ja yhteisöllinen toiminta taiteen keinoin sekä kansainvälisyys.   

Koko taiteellise toimintansa ajan hän on kokenut antoisaksi ja tärkeäksi luovien ja terapeuttisten kaikille avointen työpajojen järjestämisen. Työpajat ovat  saamassa yhä enemmän sijaa tarkastelun kohteena myös osana omia taideprojekteja.                                                       
Anitta Toivio on opiskellut Oriveden opiston kuvataidelinjalla 1991-92, Kankaanpään taidekoulussa 1994-97, Tallinnan Taidekoreakoulussa keväällä 1996. Vuonna 2007 hän on aloittanut psykokuvataideterapian opinnot. Hän on Tampereen taiteilijaseuran jäsen sekä International Association of Monumental Sculpture Events(A.I.E.S.M) jäsen.
Julkisia teoksia
2006

2004
2002
2002
2001
2001
1999
1998
1998
1996
1995
 ”Lupaus”, ympäristötaideteos, graniitti, ruusut, Väkevä maa–taidealue, Luopioisten kunta, nykyinen Pälkäne
 ”Liikkeellä” veistoskokonaisuus, pronssi, teräs, polku, Pälkäneen kunta       
 ”E=MC2”, kallioreliefi, Sculpture Park Project 3000, Drena, Italia        
”Nuori nainen”, hiili-pastellipiirustus, Sahalahden kunta, nyk, Kangasala                        
 ”Earth dial”, ympäristöteos, Sculpture Park Project 3000, Drena ,Italia 
 ”Suojelusenkeli” monumentti veistos graniitti, teräs,  Sahalahden kunta , nyk. Kangasala      
 ”Yli esteiden”, pronssiveistos, Sahalahden kunta, nyk. Kangasala                                      
 ”Asuinsija”, veistos, Lappeenrannan kaupunki                                          
 ”Löydetty aika”, ympäristötaideteos, (työryhmä), Kankaanpään kaupunki      
 ”Muotokuva”, monumenttikeramiikkaveistos, Kankaanpään taidekoulu
 ”Kiven elämä”, graniittiveistos, Kirkkopuisto Kankaanpään kaupunki  
Osallistunut näyttelyihin
2009
2007
2007
2006
2005
2005
2004
2004
2004
2004
2001
2000
2000
1999

1998
1998

1997
1997
1995
1993
1991
 ”Naisen tila”, Kemin Taidemuseo, Kemi
"Livejournal", Anna Ahmatova Museo, Pietari, Venäjä
 ”Kuolema?” näyttely kuolemasta taiteen ja tieteen keinoin, Luopioinen
 Pirkanmaa 3. triennaali, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
 ”Kuulolla”, Yhteistyönäyttely Pietari-Tampere-Kuhmalahti, Kuhmalahti
 ”Telaketju ja Perhonen”, Kankaanpään taidekoulun galleria, Kankaanpää
  Taidepappilan kesä, Kuhmalahden taidepappila, Kuhmalahti
 Terra artis ”Immagini di donne”,  Dro, Italia,
  Male, Italia
 Vezzano, Italia
 ”Wihtorin kesänäyttely”, Vihtori Peltosen säätiö, Kangasala
 Yksityinen, ”Elämän ja kuoleman enkeli”, Sahalahden kirkko, Sahalahti
 ”Taidepappilan kesä”, Kuhmalahden taidepappila, Kuhmalahti                                                 
 ”Metsän ehdoilla” taidetapahtuma ja näyttely Laipanmaan metsässä, Sahalahti, Kuhmalahti, Luopioinen
 Yksityinen”Olemisen asuinsijat”, Galleria Pappilan Pihatto, Lappeenranta
 ”Ajan taju”, Kankaanpään taidekoulun lopputyönäyttely, Galleria Saskia, Tampere ja Kankaanpään taidekoulun galleria, Kankaanpää
 Yksityinen,”Valta ja vastuu ja muita kuvia ihmisestä”, Vanha Pitäjänmakasiini, Sahalahti
 Kansainvälisen rautavalusymposiumin loppunäyttely, Taidekorkeakoulun galleria, Tallinna
 ”Huora-akatemia”, Torres-ryhmä, Muu ry, Helsinki    
 SKJL:n vuosinäyttely, Keravan taidemuseo, Kerava
 SKJL:n vuosinäyttely, Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki