
KALLE TURAKKA-PURHONEN, Suomi
s. 1974
Opiskelin Helsingin Kuvataideakatemiassa maalauksen laitoksella. Lopputyönäyttelyssäni 2001 ei kuitenkaan ollut maalauksia vaan kaksi- ja kolmiulotteisia materiaalikollaaseja. Muutaman vuoden rakensin veistosmaisia objekteja. Oleellista oli käyttää ympäröivän maailman materiaaleja, tunnistettavsti, vähän työstettyinä. Keräsin materiaaleja kadulta ja kotoani, töissäni pohdittiin niitten rumuutta ja kauneutta sekä sijoittumista tavaroiden hierarkiassa. Kulutuskriittisellä eetoksella.
Pitkään ideaalini oli tehdä itsenäisiä pysyviä objekteja; veistoksia, ei installaatioita. Materiaalieni kuitenkin eläessä jatkuvasti ympäröivässä maailmassa, alkoi tuntua yhä kutsuvammalta siirtyä sen puolelle.
Viime vuosina olen siirtänyt kollaasieni muotokieltä väliaikaisiin ympäristötaideteoksiin ja
installaatioihin. Olen myös piirtänyt ahkerasti ja lipsunut figuratiivisen kuvanveiston puolelle sekä yhteistyöhön
muitten kuvataiteilijoitten kanssa.
Läntinen Rantakatu 11
Suomen Joutsen on vuorovaikutteinen ympäristötaideteos, jossa yleisö osallistumisen kautta kuljettamalla Joutsenta kauko-ohjaimella pitkin rantoja, kasvattaa suhdettaan tuttuun kaupunkimaisemaan.


TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet | | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot