Turun taiteilijaseura ry

Flux Aura




MARTTI KUKKONEN, Suomi

s. 1958

Olen vuonna 1958 Kontiolahdella syntynyt kuvataiteilija. Suomen taideakatemian koulusta valmistuin taidemaalariksi 1983. Sen jälkeen olen toiminut niin vapaana taiteilijana kuin
taideopettajana mm. Taidekoulu MAA:ssa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa, joissa opetin
maalausta, piirustusta, värioppia, sommittelua. Vuosina 1993 -1997 suoritin taiteilijan pedagogiset opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Näyttelyihin olen osallistunut vuodesta 1982 lähtien.

Vuosina 2000 -2006 toimin yhteisötaiteilijana Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksessa kolmessa eri taideprojektissa. Yhteisötaideprojektit suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Ympäristötaidetta olen tehnyt vuodesta 2000 saakka. Käytän töissäni eri materiaaleja luonnonmateriaaleista aina kierrätysmateriaaleihin, työn luonteesta riippuen. Työskentelyni lähtee aina teoksen ideasta, jonka toteuttamiseksi pyrin löytämään sopivimman materiaalin. Olen käyttänyt materiaalina paljon myös valoa ja tehnyt julkisia valoteoksia.

cv

www-Martti Kukkonen

PERISKOOPIT

Martti Kukkonen



Tähdellä varustetut periskoopit osoittavat itään, kolmella kruunulla länteen.

       

     


Näyttelyalueen kartta


TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet | | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot