Arja Valkonen-Goldblatt

08.01. – 30.01.2011

Hiljainen liike

Arja Valkonen-Goldblatt: Surun kirja

Surun kirja
värjätty paperi, teksti, kristalli
taiteilijakirja, koko n. 20×40 cm

Näyttelyssäni on kaksi kokonaisuutta. Yläkertaan olen tuonut viime vuosien aikana tekemiäni taiteilijakirjoja, ja alakerrassa on Hädin ja Tuskin -niminen installaatio.

Yläkerran tilassa olevat taiteilijakirjat olen työstänyt eri materiaaleista. Kirjojen sivut koostuvat esimerkiksi lasinsirpaleista, hiuksista tai vaatteenriekaleista. Nämä kirjat muistuttavat pienoisveistoksia, niitä ei voi selailla. Näissä kirjoissa materiaali tuo teokseen sisällön, tarinan.

Joidenkin taiteilijakirjojeni lähtökohtana taas on valmis, vanha kirja, esine. Kirjoitan sen uudelleen muokaten sitä leikkaamalla, poistamalla, lisäämällä, maalaamalla. Taiteilijakirjojen tekeminen on auttanut minua pyrkimyksissäni päästä taiteessani asian ytimeen, suoraan kerrontaan. Moniosainen, sarjallinen tekeminen on siirtynyt muusta työskentelystäni myös taiteilijakirjojen työstämiseen. Kirjoistani tulee kirjasarjoja. Työskentelyäni voisin kuvata lukukokemukseksi, jossa edetään sivu sivulta, alusta loppuun. Mitä pidemmälle edetään, sitä vähemmäksi sanat käyvät. Jäljelle jää voimakas tunne, tiivistys asiasta. Kun työskentelen taiteilijakirjojen parissa, kerron tarinaa. Samanaikaisesti luen ja kirjoitan ilman sanoja. Kirjojen tekemisen työläys tuottaa minulle suurta iloa.

Arja Valkonen-Goldblatt: sarjasta Pöytäkirjoja, Historiankirja I (vanha silputtu kirja, väri, puinen pöytä; pöydän koko 20×20 cm) Arja Valkonen-Goldblatt: sarjasta Pöytäkirjoja, Historiankirja II (poltettu kirja, punainen nauha, puinen pöytä; pöydän koko 20x20 cm) Arja Valkonen-Goldblatt: sarjasta Pöytäkirjoja, Historiankirja III (vanha kirja, naulat, ompelu, väri, puinen pöytä; pöydän koko 20x20 cm) Arja Valkonen-Goldblatt: sarjasta Pöytäkirjoja, Historiankirja IV (savi, lasi, puinen pöytä; pöydän koko 20x20 cm)

Kuulun vuonna 2004 perustettuun Biblioteko taiteilijakirjaryhmään.

Lisätietoa taiteilijakirjoista löytyy Biblioteko taiteilijakirjaryhmän sivuilta osoitteesta www.biblioteko.net.

Taiteilijatapaaminen lauantaina 29.1.2011 klo. 15.00

Tervetuloa!