Tuomas Hallivuo

25.02. – 21.03.2010

Kahdessa kerroksessa

Tuomas Hallivuo: Sisällä ulkona

Tuomas Hallivuo: Sisällä ulkona, 2009
Etsaus, akvatinta, carborundum, kuivaneula

Tuomas Hallivuo työskentelee Jyväskylän grafiikanpajalla, tehden perinteistä metalligrafiikkaa. Etsauksena tehty viivapiirros on voimakkaimmin esillä hänen töissään, joihin taiteilija lisäilee akvatinta-, kuivaneula-, mezzotinto- sekä carborundumtekniikkaa, tarpeen mukaan.

Hallivuon vedokset ovat niukkavärisiä, yleensä mustavalkoisia, ja niissä saattaa olla pieniä eri värisiä kohtia. Viivan käyttö on lennokasta ja mukana on paljon rosoa, jonka on aiheuttanut epämääräiset tahattomat syöpymät laatoissa. Sarjakuvamaiset hahmot ja puhekuplat teksteineen ovat tyypillisiä hänen teoksissaan. Hallivuo yhdistää töissään esittävää ja abstraktia, rosoa ja skarppia sekä tietoista ja tiedostamatonta. Kuvissa onkin usein monta tasoa.

Tuomas Hallivuo: Aistikas

Tuomas Hallivuo: Aistikas, 2009
Etsaus, akvatinta

Tuomas Hallivuo itse sanoo omasta tekemisestä seuraavaa: Ensin on kuva mielessä, jota lähden työstämään, piirtäen sen laatalle. Saan uusia ideoita tehdessäni piirrosta, näin tekeminen voi saada aivan uuden suunnan. Lopuksi hion kuvaa toimivaksi kokonaisuudeksi, lisäilemällä siihen uusia tekniikoita, mustaa ja rosoa. Kun katson valmista kuvaa saattaa alkuperäinen idea olla muuttunut muuksi, ja keksin uuden tarinan teokselle, ja nimeän sen.

Tuomas Hallivuo esittelee näyttelynsä torstaina 4.3. klo 17.00. Tervetuloa!

Tuomas Hallivuo: Eräs perhe

Tuomas Hallivuo: Eräs perhe, 2009
Etsaus, akvatinta