Turun taiteilijaseura

KURAATTORI PAAKKOLA: TARTTIS TEHRÄ JOTTAIN

Olen syntynyt vuonna 1961 Lapissa. Siis Turun- ja Porin läänin Lapissa, parikymmentä kilometriä Raumalta sisämaahan päin, en suinkaan siinä ainoassa ja oikeassa, vaikka isäni sattuvasti onkin sieltä kotoisin, tarkemmin sanottuna Sodankylästä. Turkuun muutin niin pian kuin pystyin eli 1980 yliop- pilaskirjoitusteni jälkeen. Tuolloin kyse oli enemmän kotipaikkani työntövoimasta kuin Turun vetovoimasta, vaikka jotain vetoa Aurajoen rannoilla täytyy olla, se tiedetään ainakin Kakolanmäellä. Moni lähtee pois vain palatakseen – niin kuin minä, asuttuani välillä pari vuotta Pariisissa ja kymmenen Brysselissä.

Tämän näyttelyn kuratointi on ollut minulle iso ilo, ei vähiten siksi, että työn tilaajana on ollut Turun Taiteilijaseura, johon liityin melko sekavissa olosuhteissa vuonna 1984. Taiteilijat ovat ilokseni edel- leenkin taiteilijoita, vaikka täytyy myöntää, että vuoden 1984 ja vuoden 2007 taiteilijaseurat muistuttavat toisiaan yhtä paljon kuin Turku Helsinkiä. Eli itse asiassa yllättävän paljon.

Näyttelyn sisältö muodostuu esillä olevista teoksista, joten tässä yhteydessä ei siitä sen enempää. Pääosan olen halunnut antaa taiteilijoille. Tämä on periaatekysymys – näyttelyt ovat aina taiteilijoiden näyttelyitä, kuraattorin on kyettävä olemaan sivuroolissa, vaikka nykyinen taidemaailma näyttääkin tekevän siitä aika vaikeaa.

Mietin pitkään, mihin kuraattorin roolia voisi verrata. Olisiko se lähempänä elokuvaajaohjaajaa vai kapellimestaria. Vai kävisikö kustannustoimittaja. Mikään näistä vertailukohdista ei kuitenkaan tunnu osuvalta: ohjaaja ja kapellimestari, työskennellessään taiteilijoidensa kanssa, luovat itsenäisen taideteoksen, joka itse asiassa on isompi kuin osiensa summa. Kustannustoimittaja puolestaan pysyy – ja toivottavasti myös on – taiteilijoidensa takana, mutta harvoin hänen työnsä muodostaa kokonaisuutta, jossa osaset olisivat vuoropuhelussa keskenään. Se on enemmänkin yksittäisten teosten arviointia, ilman tarvetta synnyttää globaalivisioita, jotka puolestaan pitävät yhteisnäyttelyitä pystyssä. Jos pystyvät.

Kunnes keksin sen: kuraattorin työtä voi verrata jääkiekkovalmentajaan. Pelaajathan ne pelit pelaavat, valmentaja ei voi mennä kaukaloon ja sanoa että tee se maali. Ratkaisut tapahtuvat kentällä. Pukukopissa ja kuraattorin työpöydällä voi suunnitella strategioita ja hioa yhteensopivuutta. Mutta parrasvaloissa näkyy ja kuuluukin näkyä pelaajien ja taiteilijoiden oma osaaminen. Parhaassa tapauksessa osaset hioutuvat yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi, jota ei voi muuta kuin ihailla. Epäonnistuessaan jääkiekkovalmentaja saa potkut ja kuraattori jää odottamaan seuraavaa tilaisuutta kuin Márquezin eversti kirjettään. Eli samassa veneessä ollaan. Paitsi että meillä Turussa on yksi ero: taiteilijamme ovat nykyään jääkiekkoilijoitamme parempia.

Mikko Paakkola