Olen valinnut maalausteni lähtökohdiksi valokuvia suomalaisista rakennuksista ja maisemista, joissa on tapahtunut henkirikos historian saatossa tai lähimenneisyydessä. Suomi on kaikessa väkivaltarikollisuudessa heikoilla sijoilla Euroopan unionin tilastoissa, ja henkirikokset tehdään usein kotona ja perhepiirissä. Voi kuvitella, miten hetkeä ennen järkyttävää tapahtumaa rakennuksessa on voitu elää täysin normaalia elämää. Hetkeä myöhemmin rakennus leimautuu pahan tyyssijaksi.
Olen kävellyt näiden rikospaikkojen ohi Google Maps -kartalla ja etsinyt kuvamateriaalia Rikosmuseon kuva-arkistosta. Henkirikos määrittää arkipäiväisen, suomalaisen rakennuksen ja antaa sille surullisen identiteetin. Rakennusta ei voi ohittaa muistamatta sen historiaa. Ei voi olla myöskään pohtimatta suomalaista mentaliteettia ja yksilön kykyä selviytyä ihmissuhteiden ristiriitatilanteista.
Itseäni kiehtoo ristiriita rikoksen ja rakennuksen staattisuuden, näennäisen levollisuuden välillä. Maalauksen pinta sekä toisaalta rakennus kätkevät taakseen merkityksiä ja salaisuuksia. Maalaus ja rikospaikka voivat jäädä muistomerkeiksi surullisista tapahtumista.
Maalausprosessissa sivellin ja öljyväri liukuvat ja
lipsahtelevat akryylilevyllä, ja se on saanut minut unohtamaan
hetkeksi ahdistavan aiheen. Lopulta siveltimen liike on pysähtynyt
valmiiksi maalaukseksi. Sommittelu ja aihevalinta ovat harkittuja,
siveltimen vedot taas usein kuin pikaistuksissa tehtyjä.
Tämä yksityisnäyttely on aiemmin ollut esillä elokuussa 2011 Helsingissä, tm. galleriassa.
Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 27.11. klo 14. Tervetuloa!
Turun Taiteilijaseuran Vuoden taiteilijaksi vuosinäyttelystä 2010 valittu Erika Adamsson on
turkulainen taidemaalari, joka on toiminut kuvataiteilijana vuodesta
1996 pitäen yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut
valtakunnallisiin yhteisnäyttelyihin. Hänen
työskentelylleen tyypillistä ovat ihmisaiheet erilaisissa
ympäristöissä. Adamsson on pitänyt
yksityisnäyttelyitä galleria Joellassa (2010), Huudossa
(2008), tm. galleriassa (2011, 2004) ja Muu galleriassa (2002).
Alkusyksyllä 2011 hän osallistui Euroopan
kulttuuripääkaupunkien väliseen taiteilijasymposiumiin
(eu-art-network) Itävallassa.
www.erika-adamsson.com
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot