Valmistun Turun Amk:n Taideakatemian Kuvataiteen koulutusohjelmasta.
Pääaineenani on ollut kuvanveisto. Kolmiulotteinen tekeminen
on itselleni kiinnostavinta sekä luontevinta ilmaisumuotoa.
Käsittelen töissäni usein ihmisyyttä yleisesti,
elämän kulkua, alkua ja loppua. Teen taidetta hahmottaakseni
asioita itselleni, mutta pyrin sitä kautta antamaan jotakin
myös muille.
Taiteellinen opinnäytetyöni muodostuu kahdesta eri
teoskokonaisuudesta. Gallerian yläkertaan sijoittuva teos rakentuu
kankaisista veistoksista. Ne ovat luonnollisen kokoisia
sydämiä, jotka riippuvat tilassa muodostaen kokonaisuuden.
Sydämet ovat kuitenkin kaikki yksilöllisiä ja
itsenäisiä hahmoja. Teoksen sydämet ovat avautuvia tai
sulkeutuneita, hauraita tai vahvoja, rohkeita, ujoja tai jopa
näiden kaikkien sekoituksia. Teoksen lähtökohtana ja
runkona on leikkisä ajatus sydämistä ihmisten
symboleina. Ajatus siitä miten jokainen sydän on elänyt
erilaisen kokemuksen. Nämä kokemukset ovat jonkin hetkellisen
tunteen värittämiä tai tietynlaisen
elämäntilanteen aiheuttamia. Myös kankaan olemuksella ja
ompelutavalla on oma mausteensa teoksen sisällössä.
Näyttelyn toinen teos löytyy gallerian alakerrasta ja se on
installaatio c-kaseteista. Teoksen punainen lanka on ihmisten erilaiset
muistot, joita olen eri ihmisiltä kerännyt vuosina 2009 -
2011. Kasettien pintaan kirjoitetut tekstit ovat tärkeitä ja
vahvoja muistoja kirjoittajilleen, hetkiä joihin he ehkä
vielä kerran palaisivatkin. Jokainen kasetti on pieni tarina, joka
voi avautua katsojalle monella eri tavalla. Teoksen
sisältämät muistot ovat sekä suoria että
salaperäisiä.
Tervetuloa!
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot