Kääntö on interaktiivinen tilataideteos, joka
käsittelee katsomiskokemusta ja katsomisen kohteena olemista. Teos
esittää joukon, jota teoksessa vieraileva katsoja muutta
liikkeellään. Miltä tuntuu olla osa ihmisjoukkoa
verrattuna siihen, että joukko katsoo sinua yksilönä?
Entä kun oma liike vaihtaa joukon maisemaksi ja olet yksin?
Katsoja on teoksessa kokija ja se yksilö, jota vasten teoksen
esittämä joukko vertautuu. Jokainen katsoja tulee kohtaamaan
oman suhteensa joukkoon ja yksinäisyyteen Käännön
äärellä.
Me kohtaamme tuttuja tai ainakin tutulla tavalla toimivia ihmisiä
päivittäin. Suuret ihmismassat ovat joskus turvallisia mutta
varsinkin vieraassa tai itselleen väärässä joukossa
oleminen voi olla myös hermostuttava tapahtuma.
Teoksen lähtökohta, joukko ihmisiä ja siihen
vaikuttaminen ja joukon kokeminen, on aiheena lähellä
myös vierauden kokemuksia.
Vaikutelma, että kokija on teoksessa välillä yksin,
välillä osana ihmisjoukkoa ja välillä
yksilönä joukon tutkailun kohteena, on toteutettu
käyttämällä apuna liikesensoreita. Teoksen kokija
muuttaa sitä, mitä kuvapinnoissa näkyy ja tilassa
kuuluu.
Työryhmä Kajo tutkii teoksissaan tekniikkaa, jossa kuvia
upotetaan toisiinsa. Eri kuva-aiheet, joita liikesensorien antaman
impulssin mukaan tuodaan valolla esiin ja sammutetaan, on upotettu
toisiinsa. Samassa pinnassa on monta kuvaa.
Äänessä pyritään herkillä muutoksilla
eläytymään joukossa olemisen kokemukseen.
Äänimaailma muuttuu katsojan liikkeen myötä samalla
kun muukin teos. Sama ääni muokkautuu eri tavalla riippuen
siitä, miten kuvien joukot näyttäytyvät katsojalle.
Teoksen äänimaailma muodostuu elektronisesti muokatuista,
meitä ympäröivistä jokapäiväisistä,
äänistä.
Työryhmä Kajo on 2010 perustettu uusi itsenäinen
työryhmä, jonka jäsenet ovat teatterialan ammattilaisia.
Ryhmän työt käsittelevät aiheita, joiden
käsittelytavan kautta kantaaottavuus siirtyy kokijan
henkilökohtaiseen kokemukseen. Kääntö
työssä on häivähdys maahanmuuttokeskustelua, mutta
Kajo ei anna vastauksia tai saarnaa. Kajo ryhmän
aikaisemmassa työssä Kaari oli lähtökohtana
kaupungin ja luonnon vuoropuhelu.
Kajon taiteessa dramaturgialla on keskeinen merkitys.
Työryhmä Kajon päämääränä on
luoda keskustelevia teoksia, joissa luovan valonkäytön ja
äänimaailman avulla katsoja ei pelkästään
tulkitsemalla teosta luo sitä, vaan konkreettisesti toiminnallaan
vaikuttaa siihen, miltä teos näyttää ja
kuulostaa.
Taiteilijatapaaminen Työryhmä Kajon kanssa lauantaina 3.7. klo 15.00.
Tervetuloa!
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot