Teosten alkuhetket paikantuvat Tyynenmeren rannikolle Meksikoon,
missä vietin kesällä 2009 kaksi kuukautta
ateljeesäätiön residenssissä. Kävelyistä
rantaviivalla on mieleeni jäänyt voimakas tunne kaiken
väliaikaisuudesta. Aivan kuin ei olisi koskaan siinä
ollutkaan – oli vain aaltojen edestakainen hengitys. Hengitykset
asettuvat limittäin ja näin yhdestä aallosta kasvaa
kokonainen meri. Väliaikaisuus ei silti näyttäytynyt
ahdistavana; enemminkin helpottavana tunteena. Nautin siitä miten
askeleet painuivat märkään hiekkaan voimakkaina ja saman
tien hiekka muuntautui jo toiseksi kunnes jälkeni olivat taas
täysin hävinneet.
Breathtaking Views viittaa paratiisirantoihin, taianomaisiin ja
henkeäsalpaaviin maisemiin mutta myös niiden pohjimmiltaan hauraaseen
ja katoavaan tilaan. Teoksissa liikutaan suurten vesien äärellä, joiden
kautta suurimmat muutokset luonnossa tulevat näkyviksi. Tuulen
piiskaamat aallokot lyövät rantakivikkoihin vain vetäytyäkseen taas
keräämään voimia uuteen iskuun.
Merestä saavat myös voimansa trooppiset hirmumyrskyt joiden
jälkiä seurailen teoskokonaisuudessa Before and After.
Teoksessa SeaShell tavoitellaan hetkeä joka sijoittuu näiden
väliin. Hetkeä jonka pitäisi olla se kaikken
merkityksellisin, sillä se on tila missä kulloinkin
elän. Ainoa hetki johon voin vaikuttaa.
A Wave is an Ocean on ääniteos joka on toteutettu
äänisuunnittelija Tarja Pasasen avustuksella. Teos koostuu
astangajoogassa käytetystä Ujjayi-hengityksestä
(äänekäs kurkkuhengitys), josta muodostuu
eräänlainen ihmisääniaallokko. Olen kerännyt
Ujjayi-hengityksestä 2-5 minuutin mittaisia
ääninäytteitä astangajoogeilta ympäri Suomea.
Nauhoituksia on tehty joogasaleilla, ihmisten työhuoneilla ja
kodeissa. Hengitystekniikalla on tarkoitus luoda tietoinen yhteys
harjoituksen aikana kehon ja mielen välille. Mieli
säätelee hengitystä, kehoa liikutetaan hengityksen
tahdissa ja tasainen, syvä hengitys hiljentää ja
keskittää mielen.
Näen tässä prosessissa jotain hyvin samankaltaista oman
taiteellisen työskentelyni kanssa. Parhaimmillaan se on
edestakaisin poukkoilevaa virtausta ajatuksen ja tekemisen
välillä ja näiden kahden ajoittaista liukenemista
toisiinsa, jolloin itse tekeminen on jo ajattelua. Työskentely
johdattelee mielen tilaan, jossa mennyt ja tuleva katoaa, ollaan
tietoisen läsnäolevia käsillä olevassa
hetkessä.
Tietoisen läsnäolon johdatteleminen osaksi arkista olemista
onkin jo haasteellisempaa mutta pyrkimyksenä hieno ja
tavoittelemisen arvoinen. Läsnäolo, joka herättelee
myös ottamaan huomioon muiden ihmisten ja ympäristön
hyvinvoinnin, jotka liian usein tuntuvat vain
itsestäänselvyyksiltä – aivan kuten
hengittäminen.
Kiitokset Paratiisi- korttien lähettäjät, Taiteen
Keskustoimikunta, Genelec ja Simex.
Kiitos myös Ujjayi-
hengittäjät:
Pauliina Merisalo Salla Jyrkänne
Pauli Nevalainen Frank Kappas
Katja
Tukiainen
Maarit Nevanperä
Risto Suikkanen Anton Nordqvist
Riikka Mäkikoskela Hanna Jaanisoo
Emma Silvennoinen Jura Mikkola
Johanna
Polso
Markus Pulkkanen
Susanna Kuittinen Ari Wahlstedt
Tervetuloa!
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot