Turun taiteilijaseura

Ensin tapahtui katoaminen. Ihminen käveli saaressa metsään ja hävisi elokuisen yön pimeyteen. Kukaan ei tiedä, miksi tai minne hän meni. Ihmistä etsittiin kaikin tavoin. Häntä ei koskaan löytynyt. Kysyttiin kysymyksiä. Kadonnut oli ja pysyi kadonneena. Lopulta kukaan ei kertonut kenellekään enää mitään ja kaikki lopettivat aiheesta puhumisen.

Sitten kadonnut unohtui, kuten kaikki muistikuvat tuolta ajalta.

Jonkin aikaa muistin tuon ihmisen äänen ja olemuksen, mutta ne hävisivät pois. Samalla tavalla unohdin kaiken muunkin hänestä, en tietoisesti, vaan ehkä siksi, että liian elävä kuva on liian raskas muistaa. Olin unohtanut että hän rassasi autoja, että hänellä oli 45 numeron jalat ja että hän oli 182 senttiä pitkä. Olin unohtanut kesän ja matkan ennen katoamista. Olin unohtanut myös kaikki sitä edeltäneet kesät.

Olin unohtanut isäni ohjaamassa venettä Pielisellä ja Pyhäselällä, ajamassa autoa, pitämässä pikkusiskoani sylissä, naputtamassa tietokonetta, hoitamassa puutarhaa, halaamassa äitiä, kertomassa juttuja, sanomassa kotiin palatessaan: mitäs miun tytöt! En muista, miten hän nauroi, puhui, käveli tai juoksi. Muistikuvissani hänellä ei ole ollut ääntä eikä väriä, ne hävisivät kuin hän itse. En ollut muistanut sitäkään, että hän oli ollut luonteeltaan rauhallinen ja että hänen koko olemuksensa oli myhäillyt kun jotakin mukavaa oli sattunut. Koko ihminen oli kadonnut.

Näyttelyn teokset kuvaavat sitä epämääräisyyden tilaa, jossa ihminen on kadotessaan tai kadottaessaan jonkun. Niissä ollaan tilassa olematta siinä, ollaan matkalla jonnekin, seinän, katon tai lattian läpi, kohti alitajunnan taivasta. Ollaan vähän jossain ja ei kuitenkaan olla. Kadonneen henkilön ajassa oleminen muuttuu kun hän katoaa. Ollaan eri aikamuotojen välillä, osittain olemassa, osittain ei-olemassa. Ollaan puoliksi uponneena jonnekin, ehkä suohon, ehkä maahan, taivaaseen tai järveen. Oltaisiin toivottavasti edes jossain, mutta ei olla. Annetaan vastauksia, joita ei ole. Eksytään loputtoman pimeään metsään loputtomalla saarella, keskellä loputonta järveä ja kuitenkin halutaan rakastaa. Näyttely on eräänlainen tutkimusmatka katoamiseen ja muistamiseen, tyhjyyttä täynnä olevaan tilaan, josta ei voi tietää mitään, mutta jonne voi mennä uskonvaraisesti, silmät kiinni.