Ilona Niemen näyttely, Leikkauksia – Cuts, keskittyy
taiteen tekemiseen prosessina lopputuloksen sijaan. Yläkerran
installaatio muodostuu piirustuksista, valokuvista ja
tekstinpätkistä, jotka kuvaavat Ilonan taideprosessia,
sisältäen ajatuksia, teknisiä kokeiluja,
keskeneräisyyttä, umpikujia ja hiomattomuutta. Esille
nousevat teosten olennaiset teemat: lapsuus, naiseus, kauneuden
rakentuminen, ihmisen julmuus omaa biologiaansa kohtaan.
Alakertaan Ilona tuo esille prosessin aikana syntyneitä
maalauksia, jotka hän maalasi nähtyään
labiaplastiaa käsittelevän dokumentin. Kansainvälisesti
yhä suositumman trendin mukaisesti nuoret tytöt leikkauttavat
häpyhuulensa pienemmiksi vastatakseen paremmin tämän
hetken kauneuskäsityksiä. Ilona maalasi aiheesta perhosia,
joiden siipien kuviot muodostuvat häpyhuulten silueteista ennen ja
jälkeen labiaplastian. Perhosten muodon Ilona suunnitteli samasta
kuvamateriaalista. Samalla näyttelyn nimi, Leikkauksia, tuli
yhä merkityksellisemmäksi.
Ilona valmistui kuvataiteen maisteriksi Southern Illinois
Universitystä Yhdysvalloissa keväällä 2007.
Perustutkintonsa hän suoritti Skotlannissa. Lisäksi
hänellä on maisterin tutkinto Åbo Akademista,
pääaineenaan englannin kieli ja kirjallisuus. Ilona on
pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyjä Suomessa ja
ulkomailla, ja hänen teoksiaan on valittu
ryhmänäyttelyihin esimerkiksi Lontoon National Portrait
Galleryyn ja Chicagon Gescheidle galleryyn. Kuvataiteilijan työn
lisäksi Ilona kirjoittaa arvosteluja Art Papers-lehteen.
Ilona Niemi on vuoden 2010 TTS-taiteilija. Taiteilijaseuran Vuoden Taiteilija valitaan vuosittain vuosinäyttelystä, ja Taiteilijaseura kutsuu hänet pitämään yksityisnäyttelyn seuraavana vuonna.
Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 21.11.2010 klo. 15.00
Tervetuloa!
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot