Galleria Just 24.7- 16.8.2009
Minimalististen pistemäisten maalausten tekeminen on jatkunut yli vuosikymmenen ajan - on tullut aika kokeilla jotain uutta. Aloitin viime vuonna työskentelyn paperille eri tekniikoita kokeillen ja tuloksena on nyt näyttelyssä nähtävät, tämän vuoden kevään aikana syntyneet teokset. Edellisissä kolmiulotteisissa maalauksissani esiintyvät aiheet; toisto, järjestys ja sattuma ovat uusissa teoksissani osittain edelleen läsnä.
Teosten lähtökohtana on märälle paperille painettu kuvio, joka on huuhdeltu tietyn kuivumisajan jälkeen. Jäljelle jää monotypia-grafiikan menetelmän tavoin ainutkertainen uniikki vedos, jota kutsun "kontrolloiduksi yllätykselliseksi sattumaksi".
Kuvion intensiteetistä riippuen ne muistuttavat karttaa, mikroskooppista kuvaa tai jotain luonnon yksityiskohtaa. Tämä toimii katalyyttina teoksen jatkotyöskentelyyn - tarinan luomiseen - piirtäen ja maalaten. Merkkien, rajausten, viivoitusten ja varjostuksen kautta pyrin kehittämään tätä uutta kuvitteellista kuvamaailmaa. Aikaisemmissa maalauksissani yksinkertaiset pisteet toistuivat ja peittivät kauttaaltaan niiden koko pinta-alan ilman, että minun tarvitsi tehdä jatkuvasti päätöksiä niiden sijainnista, koosta tai väristä.
Nyt työskentelen jälleen kuvantekemisen perusongelmien parissa. Onko painettu kuvio tarpeeksi mielenkiintoinen jatkotyöskentelyä varten ja kertooko se jo itsessään jonkin tarinan? Mitä jatkotyöskentelyä ne vaativat herättääkseni ne eloon?
Teos paljastaa nämä faktat/asiat itsestään vain katsomalla ja tulkitsemalla kuvaa kuten eri ammattilaiset löytävät tarvittavan visuaalisen informaation ilmakuvista, röntgenkuvista, mikroskooppikuvista jne. Valmiista teoksista voi ehkä tunnistaa rajattuja alueita, kulkureittejä tai rakenteellisia kuvioita. Tahdon luoda niissä vuoropuhelun orgaanisen, luonnollisen ja arvaamattoman, ja ihmisen luoman järjestelmällisen, suunnitelmallisen välille. Toivon teosteni jäävän sellaiselle abstraktille tasolle, että katsoja voi muodostaa niistä halutessaan oman henkilökohtaisen tulkintansa tai jättää ne sinne värien, merkkien ja muotojen visuaaliselle leikkikentälle.
Kiitokset Suomen Kulttuurirahastolle ja Taiteen Keskustoimikunnalle näyttelyn tukemisesta.
Samu Raatikainen on asunut ja työskennellyt Englannissa vuodesta 1996 lähtien ja suorittanut taiteiden maisterin tutkinnon Chelsea College of
Art & Design -koulussa 1997. Suomessa hänet valittiin Vuoden Nuoreksi taiteilijaksi 2003. Teoksia on ollut esillä Suomessa lähinnä Galleria
Heinolla Helsingissä ja lukuisissa yhteisnäyttelyissä Suomessa ja Englannissa. Hänen aikaisempia maalauksiaan ja muita viimeaikaisia
teoksiaan on nähtävillä hänen uusilla web-sivuilla www.samuraatikainen.com
näyttelyn alettua.
Samu Raatikainen : Drift 2
Samu Raatikainen : Reign
Samu Raatikainen : Encore 2
Samu Raatikainen : Drift 3
Samu Raatikainen : Negate
Samu Raatikainen : Shift 1
Samu Raatikainen : Extend
Samu Raatikainen : Drift 1
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot