Turun taiteilijaseura

Rikotusta ehjäksi. Palapelin kokoaminen.

Tavoittamattomuuden kauneus.

Siteeraan muutaman lauseen puolalaisen elokuvaohjaajan Krzystof Kieslowskin ajatusmaailmasta. Olen nuoruudestani asti kokenut hänet aika vahvastikin ”sielunveljekseni”. Koen erityisen läheiseksi – edelleen - yhden hänen teoksistaan: ”Veronican Kaksoiselämä”.

”Sillä ei ole väliä, saanko ihmiset vedettyä mukaan tarinaan vai saanko heidät analysoimaan sitä. Merkityksellistä on se, että saan heidät pakotettua johonkin suuntaan tai liikautettua heitä jollain tavalla. Sen takia teen tätä työtä – että saisin ihmiset kokemaan jotain. Sillä ei ole väliä kokevatko he asiat emotionaalisesti vai älyllisesti.”

”Päämäärä on tavoittaa se mikä on ihmisen sisällä, mutta sen kuvaamiseen ei ole mitään keinoa. Sitä pääsee vain lähemmäksi, mutta sitä ei koskaan tavoita.”

”Tarkkailen mielelläni elämän palasia ja pidän elokuvista joissa näen palasen elämää tietämättä miten se alkoi ja miten se päättyy.”

”Minun elokuvissani asioita sanotaan harvoin aivan suoraan. Hyvin usein kaikki mikä on tärkeintä, tapahtuu kulissien takana, näkymättömissä.”  
(sanan elokuva tilalle voisin yhtä hyvin laittaa sanan maalaus. V.O.S.)

Olen vuosia maalausprosessissani pohtinut ja käsitellyt hyvin samantyyppistä ajatusmaailmaa: ”Elämä koostuu palasista”. Mitä tapahtuu kun jokin niistä siirretään, otetaan pois, vaihdetaan, tilalle laitetaankin jokin toinen elementti. Tai mitä, jos elämä on yhtä kaaosta, rikkimennyttä. Miten särkyneestä tulee taas ehjää, mten palaset muuttuvat, vaihtavat paikkaa ja korvaavat jonkin entisen.

Maaseutu-ihmisvilinä.
Absurdius-maanläheisyys.
Kuuma hulluus-kylmä rauhallisuus.
”Mood Indigo”.
Tuska ja kivut.
-Ihmisen kasvu.
Mikä on kaunista?
Oppia ymmärtämään,
ennen kaikkea nöyrästi hyväksymään.
Ilman yötä emme ymmärtäisi,
kuinka kaunista valo on.

Vilmalotta Olivia Schafhauser