Talviurheilua –
näyttelyn alkusysäyksenä on ollut kiinnostukseni Pieter
Brueghelin talvimaisemiin. Brueghelin maalauksissa ihmiset
puuhastelevat kuka mitäkin ja talvi ja lumi vain
ympäröivät heidän toimiaan. Nykypäivän
ihmiselle luminen maisema tuo mieleen ajatuksia lumen ja talven
katoamisesta ilmaston lämmetessä. Tarkkailin lumisina
talvipäivinä ihmisiä Turun kaduilla ja puistoissa ja
tallensin luonnospiirroksiin ja videolle ihmisten liikkumista
näissä näkymissä. Aika brueghelmaista
hyörinää sain saaliikseni, mutta suomalaisilla
mausteilla (tuulitakit, kävelysauvat, jäyhät
seisoskelijat.. ). Olen tuonut näitä kuva-aiheita Talviurheilua – piirroksiin ja videoihin Punatakkiset ja The Bruegel Round.
Niin videoissa kuin piirroksissakin ihmishahmoja ympäröi joko
luminen maisema tai valkoinen tausta. Valkoinen taustaväri
kiinnostaa minua paitsi viittauksena lumeen myös liikettä ja
hahmoja korostavana näyttämönä. Olen nauttinut
ulkona katsellessani, kun ihmiset toppavaatteissaan kävelevät
hieman tankeasti tällä näyttämöllä ja
muodostavat kaupunkitilassa yllättäviä sommitelmia.
Kiinnostukseni kohteena on näin paitsi ihmisen suhde
ympäristöönsä myös hänen tapansa olla
omassa hahmossaan.
Sari Torvinen esittelee näyttelynsä lauantaina 6.2. klo 14.00. Tervetuloa!
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | jäsenet| | galleria å | | taidelainaamo | | senegal | | yhteystiedot