Kesäkuun jäsen: Raili Leppänen

Lisätty 3.6.2014

Turkulaisen Raili Leppäsen (s. 1931) nuoruudessa Suomessa oli tanssikielto ja kaikesta oli pulaa. Sodan ja sen jälkeisen niukkuuden vuoksi Leppänen kaipasi kauneutta, ja niinpä hän nuorena alkoi haaveilla vaatesuunnittelijan urasta. ”Talvisodan aikaan ei ollut kankaita ja kengätkin olivat puukenkiä. Muistan, kuinka isäni manttelista minulle tehtiin talvitakki. Ehkä sekin vaikutti siihen, että halusin lopulta muotipiirtäjäksi”, Leppänen kertoo.

Kesäkuun jäsen on Raili Leppänen.

Muotivaatteiden piirtämistä ei kuitenkaan Turussa opetettu, ja niinpä Leppänen päätti opiskella taiteilijaksi. Olleessaan vasta 16-vuotias Leppänen aloitti opintonsa Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. ”Hannes Siivonen oli silloin rehtori. Muistan, että hänellä oli hyvin vahva näkemys siitä, millä tavalla tuli maalata”, Leppänen kertoo.

Leppänen pääsi valmistumaan vasta vuonna 1952, sillä hän halusi sisällyttää opintoihinsa anatomian opiskelua. ”Tiettyjä asioita opetettiin vain tiettyinä vuosina. Olin odottanut anatomian opiskelua, joten opiskelin piirustuskoulussa tavallista kauemmin”, Leppänen kertoo.

Ensimmäisen näyttelynsä Leppänen piti Turussa 1950-luvun alussa. Sittemmin Leppänen on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yhteisnäyttelyitä nyt jo edesmenneen aviomiehensä kuvataiteilija Tauno Leppäsen kanssa. Taiteilijapari kuului myös Ryhmä 5 -nimiseen taideryhmään Lasse Stenbomin, Aulis Uotilan ja Reino Vihisen kanssa. ”Ryhmä 5 piti näyttelyn Turun taidemuseossa vuonna 1964. Näyttelystä muodostui niin kiinnostava, että jopa Helsingistä sitä seurattiin ja ihmisiä oli jonoksi asti”, Leppänen sanoo.

Leppäsen tuotanto koostuu pääasiassa öljymaalauksista, ja aktiivisimmillaan Leppänen oli uransa alkupuolella 1950–1970-luvuilla, jolloin hän myös tutustui moniin silloisiin turkulaisiin taidevaikuttajiin. ”Olen jopa niin vanha, että olen ehtinyt tavata Wäinö Aaltosen. Istuin kerran hänen vieressään juhlapöydässä, mutta keskustelusta ei tahtonut tulla mitään. Onneksi meillä oli kynää ja paperia”, Leppänen kertoo hymyillen.

Raili Leppäsen kollaasiteos Unia unettomalle, 1984-2014

Raili Leppäsen kollaasiteos Unia unettomalle, 1984-2014

Leppänen muistelee lämmöllä, kuinka hän vietti taiteilijamiehensä ja lastensa kanssa 1960-luvulla useamman kesän taiteilijaresidenssissä Karjalohjalla. ”Meillä kävi joka päivä vieraita. Olimme paljon tekemisissä esimerkiksi Veikko Laukkasen, Antti Lampisuon ja Olavi Vaarulan kanssa. Olen ehtinyt tutustua moniin turkulaisiin taiteilijoihin, ja pidän erikoisista ihmisistä. Muistan esimerkiksi, kuinka taidemaalari Max Salmella oli tapana tehdä kaikenlaisia temppuiluja, jotta hän saisi töitään myydyksi. Kuvanveistäjä Mauno Hartman puolestaan teki joskus apurahahakemuksensa wc-paperille, ja hän sai apurahan”, Leppänen muistelee.

Kuvataiteilijoiden lisäksi Leppänen tutustui uransa alkupuolella moniin turkulaisiin kirjailijoihin. ”Minulla oli vaihe, jolloin kirjoitin todella paljon. Meillä oli tapana kirjoittajien kanssa kokoontua säännöllisesti Pinellaan keskustelemaan”, Leppänen muistelee. Leppänen kirjoitti 1950-luvun alusta lähtien Turun Sanomiin kuvataidekritiikkejä. Salanimi oli pian välttämätön, jotta välit säilyisivät hyvinä taiteilijakollegoihin. ”Muistan, kuinka eräs taiteilijatuttuni katkaisi välit yksittäisen sanavalinnan tähden, vaikka kirjoittamani kritiikki oli myönteinen. Käyttämäni salanimi oli Inkeri Taina. Nyt sen kai voi paljastaa, sillä lähes kaikki taiteilijaystäväni ovat jo kuolleet”, Leppänen toteaa.

Leppäsen teoksia on ollut satunnaisesti esillä 2000-luvun alkupuolella Turussa. Nykyisin Leppäsen töitä, samoin kuin hänen miehensä teoksia, on nähtävillä taiteilijan kotona Turun Mäntymäessä. Koti on myös täynnä muita muistoja, kuten taiteilijatuttavien lahjaksi antamia teoksia sekä valokuvia ja lehtileikkeitä, jotka kertovat 50 vuoden takaisesta turkulaisesta taide-elämästä. Vaatesuunnittelijan urasta haaveilleen naisen koti on tietenkin myös tulvillaan vaatteita.

”Minulla on niin paljon vaatteita… Vintitkin ovat aivan täynnä. En välitä siitä, ovatko vaatteeni muodissa vai eivät. Tärkeintä on, että vaatteet ovat hyvin tehtyjä”, Leppänen toteaa.

Leppänen ei enää juuri maalaa kotonaan, sillä liuottimet tekevät hänet huonovointiseksi. Maalaamisen sijaan hän tekee nykyisin erilaisia kollaaseja. Myös kirjoittamisesta on tullut tärkeä ilmaisukeino. ”Olin aina koulussa hyvä suomen kielessä ja aineenkirjoittamisessa. Kirjoitan nykyisin runoja sekä kirjeitä. Lisäksi kuulun luovan sanataiteen opintopiiriin, missä opiskelemme esimerkiksi kielikuvia, haikuja ja surrealistisia runoja. Luen myös paljon kirjoja”, Leppänen kertoo.

Haastatteluhetkellä Leppäsellä oli useampi projekti suunnitteilla, joihin hän suhtautuu intohimolla: paperitaittelua naistenlehdistä, sukututkimusta sekä joulukorttien valmistamista, jotka eivät näytä joulukorteilta. ”Suhtaudun intohimoisesti jopa ruoanlaittoon”, Leppänen hymyilee.

Leppäsen 1970-luvun tuotantoa esittelevä näyttely on nyt nähtävissä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n ylläpitämän Kotikunnaan tiloissa osoitteessa Luolavuorentie 4. Näyttely on avoinna luultavasti kesäkuun loppuun asti arkisin klo 11.30–13.30 ja viikonloppuisin klo 11.30–13.00.

Teksti ja kuvat: Enni Niemelä

Turun Taiteilijaseuran 90. juhlavuoden ajan yhdistys esittelee yleisölle kuukausittain yhden taiteilijajäsenensä. Taiteilijaseuran harjoittelija Enni Niemelä haastatteli jäseniä vuoden 2013 aikana. Haastattelut julkaistaan joka kuukauden ensimmäinen tiistai Turun Taiteilijaseuran kotisivuilla ja Facebookissa.