Turun Taiteilijaseuran 91. vuosinäyttely

Lisätty 6.10.2015

Turun Taiteilijaseura ry:n jo perinteeksi muodostunut vuosinäyttely on esillä Vanhan Raatihuoneen Galleriassa ja Galleria Bernerissä 16.10.–15.11.2015. Avajaisia vietetään torstaina 15.10. klo 17–19.

Turun Taiteilijaseuran koordinoima vuosinäyttelyhaku oli avoin kaikille varsinaissuomalaisille taiteilijoille, ja hakemuksia saatiin yhteensä 72. Näyttelyyn valittiin 24 taiteilijaa ja 39 teosta. Näyttelykokonaisuuden jurytti kuvataiteilija Kaari Hilkka Könönen.

Kaari Hilkka Könösen mukaan vuosinäyttelyn tarjonta olisi mahdollistanut kaksikin hyvää näyttelyä, kaksi erilaista, jopa vastakkaista kokonaisuutta. Esille valikoitui näistä hiljaisempi vaihtoehto, herkkyydessään vahva kokonaisuus, joka janoaa näkevää katsetta. Katsetta, joka näkee myös vaivaa. Esillä oleva kokoelma ei ole helppo. Jokainen työ edellyttää katsojalta paneutumista paitsi itsenään, myös osana näyttelykokonaisuutta.

Näyttelyä lävistää juryttäjän mielestä kiehtova surrealistinen lanka, jonka tangeeraa yllättävän montaa teosta. ”S 10/24 (surr. asp.)” -muistiinpanomerkintä on Könösen henkilökohtainen mielleyhtymä 10 taiteilijan teoksista ja se viitoittaa myös näyttelyn ripustusta.

Kaari Hilkka Könönen on iloinen vuosinäyttelyhakemusten kirjavuudesta ja kiitollinen siitä, että se mahdollisti teospoiminnan, joka sysää katsojan matkalle ei taulu- vaan elämysmaailmaan. Teoskokonaisuudesta voi myös nähdä ettei se suosi tai syrji tekniikkakategorioita, vaikka kumartaakin syvään taiteilijan ammattitaidolle.

Turun Taiteilijaseuran 91. vuosinäyttelyn taiteilijat ovat Vesa Aaltonen, Konstantina Achilleos, Tonja Goldblatt, Jenni Hanhilammi-Kaipainen, Sini-Meri Hedberg, Matti Helenius, Aaron Hiltunen, Marjatta Holma, Kerttu Hyvönen, Katri Ikävalko, Kati Immonen, Sirkku Ketola, Hertta Kiiski, Maija Kurki, Renja Leino, Riitta Liede, Laura Miettinen, Riikka Niittonen, Anna Nummi, Reija Palo-oja, André Peterdi, Veronika Ringbom, Margarita Rosselló Ramón ja Tarja-Liisa Salo.

Näyttelyn juryttäjä on valinnut vuosinäyttelyn taiteilijoista Turun Taiteilijaseuran vuoden 2015 taiteilijan, joka julkistetaan avajaisissa. Taiteilija saa näyttelyajan Galleria Å:sta heinä-elokuulle 2016.

Vanhan Raatihuoneen Galleria ja Galleria Berner sijaitsevat Vanhan Raatihuoneen 1. ja 2. kerroksessa osoitteessa Vanha Suurtori 5. Galleria on avoinna ti–pe klo 12–19 ja la–su klo 11–17. Vapaa pääsy.

Tapahtuma Facebookissa.

Yleisnäkymää Vanhan Raatihuoneen Galleriaan. Kuvassa Marjatta Holman ja Jenni Hanhilammi-Kaipaisen teoksia.

Yleisnäkymää Vanhan Raatihuoneen Galleriaan. Kuvassa Marjatta Holman ja Jenni Hanhilammi-Kaipaisen teoksia.

Galleria Bernerissä on esillä Maija Kurjen 3D-valokuvia.

Galleria Bernerissä on esillä Maija Kurjen 3D-valokuvia.

Kuvassa Matti Heleniuksen assemblage "Hallelujah!".

Kuvassa Matti Heleniuksen assemblage ”Hallelujah!”.

Hertta Kiiski: Jawbreaker, 2015.

Hertta Kiiski: Jawbreaker, 2015.

Turun Taiteilijaseuran vuoden 2015 taiteilija on Katri Ikävalko.

Turun Taiteilijaseuran vuoden 2015 taiteilija on Katri Ikävalko.

Kuvassa André Peterdin maalauksia ja Tonja Goldblattin grafiikkaa.

Kuvassa André Peterdin maalauksia ja Tonja Goldblattin grafiikkaa.