Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttely 2013 – Haku on käynnissä!

Lisätty 10.6.2013

Turun Taiteilijaseura ry järjestää 89. vuosinäyttelynsä Brinkkalan galleriassa Turussa 13.9.–13.10.2013. Näyttely on avoin kaikille varsinaissuomalaisille taiteilijoille. Näyttelyn juryttävät taidehistorioitsija Katve-Kaisa Kontturi ja kuvataiteilija Susana Nevado. Hakuaika alkaa maanantaina 10.6. ja päättyy perjantaina 9. elokuuta. Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Ilmoittautumisohjeet

Taiteilija voi tarjota jurytettäväksi enintään kolme (3) teosta/teossarjaa vuosilta 2011–2013. Teosten aiheet ja tekniikka ovat vapaat. Taiteilijan tulee täyttää vuosinäyttelyn ilmoittautumislomake ja liittää sen yhteyteen teoskuva(t). Kuvat lähetetään paperiversioina (A4-kokoinen tuloste, ei CD), ja niihin tulee merkitä katselusuunta (nuoli ylös). Teoksesta on oltava yksi kokokuva, ja kolmiulotteisista teoksista tulee tarvittaessa olla kaksi kuvaa teosta kohden. Sarjallisista teoksista lähetetään kuva sekä teoskokonaisuudesta että kuvia yksittäisistä teoksen osista. Kuvan kääntöpuolelle merkitään taiteilijan ja teoksen nimi, koko sekä valmistumisvuosi. Mahdollisten kirjallisten selostusten (installaatiot, tilateokset, performanssit ym.) tulee olla ripustussuunnitelmineen erillisellä paperilla (A4).

Näyttelyn jurytysmaksu on 25 euroa, ja kaikkien hakijoiden on liitettävä maksukuitti ilmoittautumislomakkeeseen. Maksu suoritetaan Turun Taiteilijaseura ry:n tilille FI21 5710 7040 0409 53. Viite 13000 on mainittava maksettaessa.

Ilmoittautumislomake liitteineen postitetaan osoitteeseen Galleria Å, Kaskenkatu 1, 20700 Turku. Kuoreen kirjoitetaan teksti vuosinäyttely”. Teosvalinnat tehdään ilmoittautumislomakkeiden ja teoskuvien pohjalta. Teoskuvia ja lomakkeita ei palauteta. Jurytyksen tulokset ovat nähtävissä Turun Taiteilijaseuran nettisivuilla aikaisintaan viikolla 35. Tuloksista ilmoitetaan näyttelyyn valituille taiteilijoille myös sähköpostitse tai puhelimitse. Juryttäjät ja Turun Taiteilijaseura eivät perustele teosvalintoja. Valitut teokset toimitetaan Brinkkalan galleriaan tiistaina 10. syyskuuta (kellonajat ilmoitetaan myöhemmin). Turun Taiteilijaseura ei vakuuta näyttelyyn valittuja teoksia. Näyttelyn avajaiset järjestetään torstaina 12. syyskuuta.

Turun Taiteilijaseura perii myydyistä teoksista 25 % provision.

Vuosinäyttelyn taiteilijoista valitaan Turun Taiteilijaseuran vuoden 2013 taiteilija. Taiteilija saa näyttelyajan Galleria Å:lta kevät-kesälle 2014.

Ilmoittautumislomake (pdf)

Ilmoittautumisohjeet (pdf)

Lisätiedot:

Galleria Å
galleria[at]turuntaiteilijaseura.fi
p. 045 132 4743