Turun taiteilijaseura

Senegal

Kirjasto- ja lukutaitohanke

Senegalin lukutaitoprosentti on alle 40 ja oppivelvollisuudesta huolimatta etenkin tyttöjen koulunkäynti on satunnaista.  Kirjat ovat kalliita ja siksi tavallisen kansan ulottumattomissa, eikä maassa ole julkisia kirjastoja, joista voi lainata kirjoja kotiin.

Suñu Kër -keskuksessa on opetettu aikuisille luku- ja kirjoitustaitoa hankkeen alusta lähtien. Paikallisista menetelmistä poiketen opetuksessa keskitytään kannustukseen ja positiiviseen ilmapiiriin, minkä vuoksi lukutaidottomuuttaan peitelleet aikuiset ovat rohkaistuneet osallistumaan kursseille.

Kirjasto

Vuonna 2006 lukutaito-opetuksen tueksi keskukseen perustettiin yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelman kanssa lähiökirjasto, josta voi lainata kirjoja myös kotiin. Vuonna 2007 kirjasto ja lukutaito-opetus yhdistettiin omaksi hankkeekseen, jolle Suomen ulkoasiainministeriö myönsi kolmivuotisen rahoituksen.

Kirjastotoiminta on osa kolmen afrikkalaisen ja kolmen suomalaisen kirjastoalan oppilaitoksen välistä North-South-South -hanketta, jonka kautta järjestetään mm. opiskelijavaihtoa, työharjoittelua ja koulutusta. Kirjastosta ja lukutaitoryhmistä vastaa Dakarin yliopistosta valmistunut nuori kirjallisuustieteilijä.

Suñu Kërin kirjasto palvelee kaikkia alueen asukkaita. Aineisto sisältää pääasiassa ranskankielistä afrikkalaista kirjallisuutta sekä oppikirjoja lähikoulujen oppilaita varten. Suurin osa kirjaston käyttäjistä on lapsia, joille on kirjojen lisäksi tarjolla myös säännöllistä oheistoimintaa kuten satutunteja sekä teatteri- ja askarteluryhmiä.

Sunu Kerin kirjaston kirjat on luetteloitu LibraryThing-sivustoon.

Käännöksiä wolofin kielelle

Koska paikallisilla kielillä ei ole saatavilla kirjallisuutta, on hankkeessa aloitettu suomalaisen lastenkirjallisuuden kääntäminen wolofin kielelle. Seuraavaksi aloitetaan kolmannen Mauri Kunnaksen kirjan käännös. Käännöstyön ansiosta santhiabalaisilla on mahdollisuus tutustua kirjallisuuteen omalla äidinkielellään.

Kirjaston hyllyä maalataan

Kirjaston hyllyt maalattiin iloisen värisiksi

Lapset käyvät ahkerasti kirjastossa

Lapset käyvät ahkerasti kirjastossa



Yhteistyötä Dakarin yliopiston kanssa

Yhteistyötä Dakarin yliopiston kanssa 

Peli

Sanapelikin on apuna lukemisen opettelussa

Lisää kuvia...

TURUN TAITEILIJASEURA RY

Kaskenkatu 1, 20700

www.turuntaiteilijaseura.fi

etusivu | | jäsenet| | galleria å taidelainaamo | | historia | | yhteystiedot