
Senegal
Turun
Taiteilijaseuran yhteisöllinen residenssi Senegalissa on osa
Suomen ulkoasiainministeriön tuella vuonna 2004 perustettua
Taf
taf
-kehitysyhteistyöhanketta, jonka tavoitteena on parantaa
vähävaraisen Santhiaban asuinalueen elinolosuhteita
asukaslähtöisellä ja luovalla
toiminnalla.
Taf taf
-residenssi on avoin eri alojen taiteilijoille, opiskelijoille ja
muille ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan
afrikkalaiseen
arkeen yhteisen toiminnan kautta. Residenssi on aktiivinen osa
yhteisön elämää, joten se antaa
mahdollisuuden
toteuttaa monipuolisesti eri alojen työpajoja,
tieteellisiä tutkimusprojekteja ja opiskelijoiden
työharjoittelujaksoja.
Residenssi sijaitsee Turun Taiteilijaseuran ylläpitämässä Suñu Kër -toimintakeskuksessa, jossa toimii myös yhteistyössä Turun Ammattikorkeakoulun kanssa perustettu kirjasto ja internet-piste. Keskus sijaitsee keskellä tiiviisti rakennettua asuinaluetta ja se on hyvin afrikkalainen sekä toimintatavoiltaan että arkkitehtuuriltaan. Majoitustiloina on katolle yläkerraksi rakennetut kaksi vilpoisaa kaislahuonetta.
Residenssin pituus on 1-3 kuukautta. Valinnat tehdään työsuunnitelmien perusteella ja edellytyksenä on työskentely jonkin paikallisen toimijan tai asukasryhmän kanssa. Ranskankielen taito on eduksi. Hakijoiden ei tarvitse olla Turun Taiteilijaseuran jäseniä.
Jatkuva haku.
Residenssiläisen omavastuuosuus on
100 € kuukaudessa. Summa sisältää
lentokenttäkuljetukset ja yhden aterian päivässä.
Keskuksessa
voi majoittua myös
lomailun tai itsenäisen työskentelyn
merkeissä, jolloin
vuokra on 50 € / viikko.
Vapaamuotoiset
projektisuunnitelmat ja ansioluettelot toimitetaan osoitteeseen:
Taf taf -residenssissä työskentelee samanaikaisesti 1 - 5 suomalaista, joiden työskentelyjaksot on suunniteltu yksilöllisesti vastaamaan paikallisia tarpeita ja residenssiläisten kiinnostuksen kohteita. Yhteistyön tuloksena Santhiabaan on aikaansaatu useita elämänlaatua parantavia muutoksia.
Paikallisessa koulussa on lopetettu fyysinen kuritus ja sen tilanahtautta on helpotettu suomalaisarkkitehdin tekemillä laajennussuunnitelmilla. Turun yliopiston opiskelijat ovat järjestäneet ympäristökasvatusta ja jätteiden kierrätystä. Lasten luovantoiminnan kerho ja työttömät nuoret saavat uusia virikkeitä kulloistenkin residenssiläisten kiinnostuksen kohteista. Lasten kanssa on tehty mm. seinämaalaus lähikoulun pihaan, animaatioelokuva ja sarjakuvakirja. Nuoret ovat oppineet valmistamaan kynttilöitä ja kierrätyspaperia sekä remontoimaan ja painamaan kangasta.
Helsingin ruotsinkielisen ammattikorkeakoulu Arcadan terveydenhoitoalan opiskelijat tekevät työharjoittelujaksojaan läheisessä sairaalassa, minkä ohessa he järjestävät keskuksessa naisille suunnattua terveysvalistusta ja perhe-suunnittelua.
Seinämaalaus ja erilaisia työpajoja
Ympäristökasvatusta ja kierrätystä
Ympäristökasvatusta lähikoulussa
Keskuksen kunnostus ja lasten luovatoiminta
Dakarilaislähiö kyllästyi jätteisiin

Meidän
katu

Yläkerran
olkihuoneissa nukutaan hyttysverkkojen suojassa.

Residenssissä
ruokaillaan afrikkalaiseen tapaan

Seinämaalaus syntymässä koululle

Kullakin oli oma tehtävä seinämaalaus-projektissa

Kierrätyspaperin
valmistusta

Kynttilöitä
tarvitaan sähkökatkojen varalle
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu
| | jäsenet|
| galleria
å | |
taidelainaamo
| | historia
| | yhteystiedot