Senegal
Turun Taiteilijaseuran yhteisöllisiin projekteihin keskittynyt Taf taf -residenssi aloitti toimintansa Senegalin pääkaupungissa Dakarissa tammikuussa 2006. Residenssi on osa Suomen ulkoasiainministeriön tuella vuonna 2004 perustettua Taf taf -kehitysyhteistyöhanketta, jonka tavoitteena on parantaa vähävaraisen asuinalueen elinolosuhteita asukaslähtöisellä ja luovalla toiminnalla.
Taf taf -residenssi on avoin eri alojen taiteilijoille ja muille ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneita pääsemään osalliseksi afrikkalaista arkea yhteisen toiminnan kautta. Residenssi sijaitsee Taf taf -hankkeen ylläpitämässä Suñu Kër -toimintakeskuksessa, jossa toimii myös Turun Ammatti-korkeakoulun perustama kirjasto ja internet-piste. Keskus on hyvin afrikkalainen sekä toimintatavoiltaan että arkkitehtuuriltaan ja se sijaitsee keskellä tiiviisti rakennettua asuinaluetta. Majoitustiloina on katolle yläkerraksi rakennetut kaksi vilpoisaa kaislahuonetta, joihin mahtuu tarvittaessa jopa seitsemän henkeä.
Residenssin pituus on 1-3 kuukautta. Keskuksessa voi majoittua myös lomailun tai itsenäisen työskentelyn merkeissä, jolloin vuokra on 50 € / viikko. Projektien vetäjille majoitus on ilmainen.
Residenssi tekee yhteistyötä mm. Senegalin Taideakatemian ja paikallisen taiteilijayhteisön kanssa.
Hakuaika jatkuva
Taiteilijavalinnat tehdään projektisuunnitelmien perusteella ja niissä painotetaan paikallisten olosuhteiden huomioimista. Vapaamuotoiset suunnitelmat ja ansioluettelot toimitetaan osoitteeseen:
Meidän katu
Turun Taiteilijaseura järjesti keväällä 2004 kaksiosaisen yhteisötaidetapahtuman suomalaisessa ja senegalilaisessa lähiössä. Varissuolla ja Santhiabassa Dakarissa toteutetun tapahtuman päämääränä oli parantaa alueiden viihtyisyyttä asukaslähtöisellä toiminnalla. Yhteistyönä asukkaiden kanssa suomalais-senegalilainen taiteilijaryhmä suunnitteli ja toteutti käytännönläheisiä ja alueiden arkeen liittyviä taideteoksia ja kunnostusprojekteja. Kulttuurin lisäksi Taf taf -tapahtumassa yhdistyivät luontevalla tavalla myös useat ajankohtaiset yhteiskunnalliset teemat, kuten lähiöiden kehittäminen, syrjäytymisen ehkäiseminen, yhteisöllisyys, ekologisuus ja kansainvälisyys.
Tapahtuman suunnittelusta ja organisoinnista vastasi läänintaiteilija Minna Maija Lappalainen yhteistyökumppaneinaan Turun AMK:n kuvataiteen koulutusyksikkö ja alueelliset toimijat kuten koulut, kirjastot, nuorisotoimi ja erilaiset yhdistykset. Hankkeen rahoituksesta vastasi mm. EU, Suomen ulkoasiainministeriö, Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Suomen Kulttuurirahasto.
Ikkunaluukkuja maalataan
Hyvin onnistuneen Taf taf -hankkeen jatkoksi kehitettiin kaksi pitkäkestoista yhteisöhanketta. Itä-Turussa alkoi syksyllä 2005 EU:n ja Turun kaupungin rahoittama yhteisötaiteilijahanke. Dakarissa hanke jatkuu Suomen ulkoasiainministeriön rahoittamana lähiöhankkeena, joka jatkaa Taf taf -tapahtuman aloittamaa työtä köyhän asuinalueen elinolosuhteiden parantamiseksi. Talkoovoimin on pölyiseen kortteliin istutettu satoja puita, kunnostettu vanhoja ja huonokuntoisia kaivoja, rakennettu lapsille leikkikenttä ja maalattu ikkunaluukkuja hiekasta uutetuin värein. Hankkeen toimitilaksi kunnostetussa toimintakeskuksessa järjestetään lukutaito-opetusta, lasten luovaa toimintaa, erilaisia kursseja ja työpajoja sekä elokuvailtoja ja muita kulttuuri-tapahtumia. Alueen taiteilijat käyttävät keskusta harjoitus- ja työtiloinaan.
Kuvat ja teksti: Minna Maija Lappalainen
Puiden istutusta kadulle
Kaivoa rakennetaan
Kaivon valmistumisjuhlat
Ousseynou keittää punamultaa ikkunaluukkuihin
Ikkunaluukkuja maalataan 2
TURUN TAITEILIJASEURA RY
Kaskenkatu 1, 20700
www.turuntaiteilijaseura.fi
etusivu | | galleria å | | j�enet | | projektit | | yhteystiedot | | historia